Vatesin Tulisielu-kunniakirja Tarja Filatoville ja Mirja Laineelle
Tulisielu-kunniakirjan ovat saaneet Vates-päivillä Helsingissä tänään 5.5.2015 kansanedustaja Tarja Filatov ja toimitusjohtaja Mirja Laine. Vatesin järjestämän kaksipäiväisen seminaarin teemana on tänä vuonna välityömarkkinoiden legitimiteetti ja odotukset eri sidosryhmien kannalta. Tapahtumaan osallistuu noin 160 henkilöä.
Kansanedustaja Tarja Filatoville kunniakirja annettiin pitkäaikaisesta valtakunnallisesta vaikuttamisesta heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymismahdollisuuksien kehittämiseksi työelämän kaikissa vaiheissa.
Toimitusjohtaja Mirja Laineelle (Laptuote-säätiö, Lappeenranta) kunniakirja annettiin monimuotoista kuntoutus- ja työllistämistoimintaa harjoittavan yhteisön johtajana ja yhteiskuntasuhteiden rakentajana sekä toimialan kehittäjänä.
Mirja Laineen johtamalla Laptuote-säätiöllä on vahva orientaatio erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistymisen edistämiseen ja monipuolinen keinovalikoima käytettävissä työllistyjien tukena.
Vates-säätiön hallitus myöntää vuosittain Tulisielu-kunniakirjan tunnustuksena henkilölle tai henkilöille, jotka ovat merkittävästi omalla toiminnallaan vaikuttaneet erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämisen edistämiseen tuottaen uusia innovatiivisia toimintamalleja tai läpimurtoja.
Kuvassa: Mirja Laine, Tarja Filatov ja Marja Pihnala
Toimitusjohtaja Mirja Laine palkittiin Tulisielu-kunniakirjalla ansioistaan monimuotoista kuntoutus- ja työllistämistoimintaa harjoittavan yhteisön johtajana, yhteiskuntasuhteiden rakentajana sekä toimialan kehittäjänä. Mirjan johtama Laptuote-säätiö on Oktetti ry:n pitkäaikainen ja aktiivinen jäsenyhteisö. Lue aiheesta lisää täältä.
Lue aiheesta lisää täältä
Oktettipäivät 2015 pidetään Kouvolassa 2.-3.10.2015
Seitsemännet Oktettipäivät pidetään 2-3.10.2015 Kouvolassa. Päivillä keskitytään perinteiden mukaan valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen henkilöstön virkistymiseen ja työmme kannalta ajankohtaiseen aiheeseen ammatillisuuden näkökulmasta. Päivien tavoitteena on toimia kaikkien Oktetin jäsensäätiöiden henkilöstöä yhdistävällä tavalla vuorovaikutteisessa tilassa. Päivät järjestää Parik säätiö.
Werkstätten Messe 12.3.-15.3.2015
Oktetti järjesti jälleen kerran tutustumismatkan Saksaan, Werkstätten Messe -tapahtumaan.
Nelipäiväisen tapahtuman yhteyteen järjestettiin vierailuja lähtijöiden toiveiden mukaisesti.
Tapahtuma-aika on keväisin maaliskuussa.
Messupaikka: Exhibition Centre Nuremberg
Linkki tapahtuman kotisivuille:
Werkstätten:Messe 2015